Elina Hirvonen

”Zimbabwe uppoaa, ellei joku tule väliin”

Viiden hengen Peugeotissa istuu 20 ihmistä. Katolle on sidottu laatikoittain ruokaöljyä. Vieressä naiset lastaavat bussin katolle maissijauhosäkkejä. Tullin edessä on tungosta, kun sadat ihmiset täyttävät ilmoituksia tuodusta tavarasta.

Paikka on Mosambikin ja Zimbabwen raja. Ihmiset ovat zimbabwelaisia, jotka yrittävät selviytyä ruokapulasta hakemalla maissijauhoa rajan takaa ja tuhansien prosenttien inflaatiosta etsimällä naapurimaasta töitä. Toisella, Zimbabwen ja Etelä-Afrikan rajalla kulkee Afrikan suurin rauhanajan kansainvaellus, kun tuhannet ihmiset yrittävät joka viikko pakoon ihmisoikeusloukkauksia ja uppoavaa taloutta. Arvioiden mukaan jo 3,4 miljoonaa zimbabwelaista – neljännes maan väestöstä – on paennut muualle.

Maa rajan takana on kaunis. Sinertäviä kukkuloita ja jakarandapuiden reunustamia teitä, jotka ovat Afrikan mittapuussa hyvässä kunnossa. Ulkopuolisen silmiin ei rajan jälkeen näy mitään, mikä kertoisi kriisistä. Pääkaupungin kaduilla on turvallista ja kun taskussa on dollareita, ravintoloista saa taivaallista ruokaa halvalla.

Parikymmentä vuotta sitten Zimbabwella meni hyvin. Maata hallitsi vapailla vaaleilla valittu vapaustaistelija Robert Mugabe, koulutusta ja terveydenhuoltoa kehitettiin ja ihmiset tulivat naapurimaista ostoksille. Valtion kontrolloima Herald-lehti kertoo, mitä sitten tapahtui: presidentti jakoi kolonialismin valkoisille jättämät maat alkuperäisväestölle, entinen siirtomaaisäntä Britannia hermostui ja usutti maailman salaliittoon Zimbabwea vastaan.

Kriisin kolonialistista taustaa on vaikea kiistää. Mugaben nationalistisen puolueen syntyä edelsivät siirtomaa-ajan lait, joilla alkuperäisväestöltä estettiin pääsy hyvin palkattuihin ammatteihin ja mahdollisuus omistaa maata. Vuonna 2000 valkoiset viljelijät omistivat 70 prosenttia viljelymaasta, ja reformin tarpeesta puhuivat Mugaben lisäksi kansainväliset tarkkailijat. Silti zimbabwelaiset eivät niele Heraldin näkökulmaa.

¬ Mugabe ei toimi oikeudenmukaisuudesta, vaan vallanhalusta, sanoo maissia viljelevä John. Hän muistelee maareformin alkua, jolloin valkoisten maanomistajien viereen tapettiin mustia työläisiä. Ja myöhempiä ”uudistuksia”, jotka ajoivat ruuan tuotannon lisäksi valuutan arvon ja polttoaineen saannin epätoivoiseen tilaan.

–Maa uppoaa, ellei joku tule väliin.

Zimbabwessa pidetään ensi vuonna vaalit, mutta Mugaben uskotaan jo valinneen seuraajansa ja käyttävän ruokapulaa hyväkseen ostaakseen tälle ääniä. Opposition edustajat on tapettu tai he ovat paenneet ulkomaille.

Herald-lehden kolumnistia naurattaa. Saksan liittokansleri Angela Merkel ilmoitti, että Britannian vastustuksesta huolimatta Mugaben on saatava osallistua joulukuussa pidettävään EU:n ja Afrikan maiden kokoukseen. Lehden mukaan Gordon Brownista on tullut kansainvälinen pelle.

Vaikka pelle on muualla, Merkelin päätös on viisas. Zimbabwen eristäminen kansainvälisestä keskustelusta ei heikennä hallintoa, vaan tavallisten ihmisten asemaa. Maailmalla ei ole kuin huonoja kokemuksia boikoteista, jotka ovat surkeiden hallintojen sijaan musertaneet kansalaisyhteiskuntaa – juuri sitä voimaa, jota tarvitaan paremman hallinnon luomiseen.

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

0Suosittele

Kukaan ei vielä ole suositellut tätä kirjoitusta.

BBC:n mukaan Gordon Brown boikotoi Afrikka-EU -huippukokousta jos Mugabe osallistuu. Sallittakoon maailmanpolitiikan napamiehelle tämäkin keino, mutta perustelut ovat ristiriitaisia: Toisaalta Brown sanoo, etta Mugaben osallistuminen lamauttaisi kokouksen, eika se pystyisi käsittelemään asialistalla olevia "tärkeitä aiheita". Kuitenkin Brown kertoo pitävänsä mahdottomana ajatusta, etta hän istuisi samassa pöydässä Zimbabwen presidentin kanssa, kun maasta on paennut neljä miljoonaa ihmistä, miljoonat selviävät vain ruoka-avun turvin ja työttömyysprosentti on 80. Vaikuttavat tärkeiltä asioilta, Browninkin mielestä. Jos muut asiat ovat tärkempiä, miksi hän luettelee vuolaasti Mugaben maan kurjuutta? Onko boikotin takana se, etta Britanniaa kiinnostaavat asialistan muut asiat enemmän? Miksi Brownin diplomaatinsalkusta löytyy boikotti, mutta ei välineitä painostaa Mugabea ja käsitellä muita tärkeitä asioita samassa kokouksessa?
Eikö Brown tarkoittanut juuri noita Zimbabwen asioita viitatessaan tärkeisiin aiheisiin? Mugaben läsnäolo ei niiden käsittelemistä edesauttaisi, päinvastoin. Olen myös Hirvosen kanssa eri mieltä boikotista ja enemmänkin Brownin linjoilla. Zimbabwen johdon eristäminen kansainvälisistä järjestöistä on boikotti, joka nakertaa ennenmuuta hallinnon uskottavuutta, eikä se kohdistu kansaan samalla tavoin kuin kauppasaarto tai vastaava. On käynyt erinomaisen selväksi, että niin kauan kuin Mugabe johtaa maata, menevät asiat kohti suurempaa ja suurempaa kurjuutta. Hallinto on läpeensä korruptoitunut ja valtaklikki pysyy asemissaan vain enenevällä väkivallalla. Mikäli Mugabe päästetään EU-Afrikka -kokoukseen, antaa se Mugabelle jälleen lisää materiaalia propagandaan kotimaassaan ja auttaa hänen valtansa pönkittämistä. Zimbabwen tilanteeseen ei ole löydettävissä ratkaisua, jossa Mugabe olisi mukana. Kuten kolumnisti toteaa, hänen motivaationsa ovat puhtaasti vallanhaluisia, siksi hänen ei pitäisi olla myöskään mukana kansainvälisen yhteisön pohtiessa ratkaisujaan Zimbabwen tilanteeseen. Hänellä ei ole näkökulmaa tai informaatiota, joka auttaisi ongelmien ratkaisussa, yhteistyö hänen hallintonsa kanssa ei tule kysymykseen, koska siihen ei voi luottaa. Kv. yhteisön on painostettava Mugabe luopumaan ja toisaalta sen on yritettävä saada apua Mugaben uhreille, eli niille miljoonille pakolaisille ja köyhille, jotka Mugabe on "luonut". Muistatteko vielä, miten suuri kohu nousi kolme vuotta sitten, kun silloinen ulkoministeri Jack Straw pelkästään epähuomiossa kätteli Mugabea YK:ssa?
Hei! Ymmärrän pointtisi Tommi, eikä tilanteeseen mitään takuuvarmaa ratkaisua olekaan. Olen Merkelin kannalla ennen kaikkea siksi, että kysymys Mugaben jättämisestä ulkopuolelle on saanut nekin Afrikan johtajat, jotka aiemmin suhtautuivat Mugabeen avoimen kriittisesti (esim. Sambian Mwanawasa, joka aikaisemmin vertasi Zimbabwea Tsetsheniaan) tulkitsemaan tilannetta Mugaben kolonialismipropagandan mukaisesti, jonkinlaisena Afrikka vastaan Eurooppa -asetelmana. Kuvittelen, että tällainen asetelma saadaan purettua tehokkaammin ja keskityttyä hallinnon todellisiin ongelmiin, jos tilanne ei kärjisty jo etukäteen Mugaben pois jättämisen takia. Ajattelen sitä siis puhtaasti pragmaattisena diplomaattisena vetona, en Mugaben hallinnon tai näkökulmien oikeuttamisena. Zimbabwen tilanteeseen on vaikeaa löytää poliittista ratkaisua, koska toimiva oppositio on tuhottu. Uskon, että yksi avainkysymys on muiden Afrikan johtajien saaminen takaisin Mugabelle kriittisiksi, ja siinä Eurooppa-Afrikka -vastakkainasettelun ja erityisesti kolonialismikontekstin purkaminen on tärkeää.
Hei Elina, Kiitos vastauksestasi ja täsmennyksestäsi. Olen toki samaa mieltä siitä, että tuo Mugaben mielellään lietsoma Eurooppa-Afrikka -vastakkainasettelun muodostuminen tässä asiassa on erittäin haitallinen. Kuten sanoit, ratkaisun avaimet ovat Zimbabwen naapureiden, eivät niinkään eurooppalaisten käsissä. Näen kyllä logiikan sinun ja Merkelin näkemyksissä, ja ehkä sitten on järkevää neutralisoida tuo kolonialismin miina päästämällä Mugabe kokoukseen. Kokouksen järjestelyiden ja toimivuuden diplomaattista vaikeuskerrointa se lisää kyllä merkittävästi. Samalla se on propagandavoitto Mugabelle ja saattaa antaa hänelle mahdollisuuden kylvää lisää riidanjyviä itse kokoustilanteessa. En seuraa asiaa riittävän läheltä voidakseni arvioida, kumpi sitten on pienempi paha. Tai kummassa tapauksessa olisi enemmän mahdollisuuksia päästä edes hieman ratkaisun suuntaan. Ulkopoliittisen syksyn muotisanaa käyttääkseni tilanteesta on kehittynyt vuosien mittaan tosiaan valtavan "haastava". Mugaben siirtyminen syrjään on välttämätöntä, mutta miten, ja mitä sitten tilalle.
Ennen "maareformia" Zimbabwea kutsuttiin Afrikan vilja-aitaksi. Maakaappausten jälkeen Zimbabwe vaipui... no... afrikkalaiselle tasolle. Olisiko ehkä kuitenkin niin, että Mogabe olisi tarvinnut valkoiset viljelijänsä, jotka sen työn osasivat? Historiaa lukemalla selviää myös, että valkoiset eivät kaapanneet parhaita viljelysmaita mustilta, vaan siellä ei viljelty ollenkaan, ennen kuin valkoiset sen siellä aloittivat. Valkoisten kehittämä vauraus toi paikalle mustia onnenonkijoita. Ja näin se näyttäisi olevan tällä hetkellä Euroopassakin.
Esimerkiksi Namibian pääkaupungin pääkatu on nimeltään Robert Mugabe Avenue ja kyseinen Robert Mugabe onkin hyvin suosittu koko eteläisen Afrikan alueella. Missä on siis pointti boikotoida häntä? Hänhän on vain tyypillinen afrikkalainen valtionpäämies..
Hei! On totta, että osa ihmisistä eteläisessä Afrikassa näkee Mugaben yhä enemmän sankarillisena vapaustaistelijana kuin vallanhimoisena diktaattorina. Silti Mugabe on täällä pikemminkin ristiriitainen kuin suosittu hahmo. Tavalliset ihmiset naapurimaissa ovat johtajiaan huomattavasti kriittisempiä, puhumattakaan zimbabwelaisista itsestään. Afrikan suurin aikakauslehti New African julkaisi äskettäin reportaasin Zimbabwesta, ja juttua seurannut lukijadebatti heijastaa ristiriitaa: osa pitää Mugabea "rohkeana afrikkalaisena johtajana", suurempi osa despoottina, jonka hallinnon puolustaminen vapaustaistelun historialla on naurettavaa. Oireellista on, että suurin osa Mugaben puolustajista asuu kaukana Zimbabwesta, Euroopassa tai USA:ssa.
Hirvoselle kiitos paneutumisesta ei-mediaseksikkäisiin aiheisiin. Paha piirre poliitikolla. Kuitenkin Mugaben toiminta on malliesimerkki toimista, joilla tuhotaan edes jotenkin toimiva yhteiskunta. Newsweekin tietojen mukaan suurin voittaja sotkussa taisi olla Ghana vai oliko Benin, joka ILMAISEKSI jakoi maata neliökilometrittäin kaikille Zimbabwesta häädetyille suurtilallisille. Ja kas, yhtäkkiä monta tuhatta mustienkin työpaikkaa oli syntynyt valkoisten uusilla farmeilla ja vienti lähti rajuun nousuun. Hyvä veto, ja kysymys oli alle tuhannen työteliään karkotetun maanviljelijän porukasta. Namibiassa käydessäni valkoisten keskuudessa oli sosialisoinnista huolta taannoin, mutta siellä on vielä järki säilynyt ja rauha maassa. Kuitenkaan en panisi mitään painoarvoa brittien ulkoministerille, jo Biafran kansanmurhan yhteydessä heidän asenteensa ihmisoikeuksiin on nähty. Positiivisella pakottamisella, jota siis Saksa, YK ja Kirkkojen Maailmanneuvoston kaltaiset organisaatiot yrittävät, on edes mahdollisuus onnistua. Tsemppiä neuvotteluille, ja Brownin asenne joutaa suoraan siirtomaavallan ajanjaksolle. Kuten eräs radioasemakin sen sanoi: " A small, small island, which calls itself Great Britain".
afikan valtiot ovat "isenäsiä" ei Eurooppalla ole siirtomaita jote vaskainasetteluon naivia.Elämme 2000-lukua eikä siiromaa aikaa.
Vastakkainasettelu saattaa hyvinkin olla naiivia, mutta se on täyttä totta ja lisäksi onnistunut taktiikka Mugabelta. Hiljan hänen tullessaan eteläisen Afrikan kongressiin, sai hän ainoana osallistujana koko salin täydeltä "seisovat aplodit". Kolonialismi on vielä hyvin lähellä (eteläisessä) Afrikassa. Maat ovat toki valtiollisessti itsenäisiä, mutta eivät sitten juuri muuten. Mitä tulee Brownin taktiikkaan, niin pelkäänpä, että se juuri auttaa Mugabea entisestään vahvistamaan Eurooppa vastaan Afrikka taktiikkaansa. Toisaalta olen samaa mieltä, että kauppasaarrosta kärsii kansa, eikä Mugabe. Se olisi hänelle erinomainen sisäpoliittinen ase. Mikä sitten on oikea ratkaisu, sitä en valitettavasti tiedä. Onkohan tässäkin taas muuten Kiina suuri voittaja?
Zimbabvelaiset saavat läksynsä roturealismista kun kolmannes kansasta näkee nälkää hallituksen heittäessä ulos "valkoiset" viljelijät.. Meistäkö maksumiehiä?

Kirjoita uusi kommentti

Kirjaudu tai rekisteröidy kirjoittaaksesi kommentteja