Kulttuurivienti on helppoa ja hauskaa

Palasin juuri Afrikkaan Euroopasta, missä olin markkinoimassa esikoisromaanini englanninkielistä käännöstä. Euroopan ja Afrikan väliä matkustaessa hätkähdyttää fyysisen ympäristön erilaisuus. Lusakan illat ovat pilkkopimeitä ja kaupunki muistuttaa alueesta riippuen Teksasia, kaatopaikkaa tai villiä länttä. Yksi asia on molemmilla mantereilla samanlainen: julkisia varoja haalitaan hankkeisiin, joissa ei ole mitään järkeä.

Euroopan-reissuni päätarkoitus oli virallisesti ilmaistuna ”kulttuurivienti”. Aiheesta on viime aikoina puhuttu paljon, hallitustasolla asti. Se onkin tärkeää. Mutta strategioissa on toivomisen varaa.

Oman kirjani kulttuurivienti alkoi Lontoon kirjamessuilla keväällä 2006. Kirja oli kolme vuotta aikaisemmin perustetun itsenäisen kustannusosakeyhtiö Avaimen ensimmäinen kotimainen kaunokirjallinen teos, ja kustannusjohtaja Anna-Riikka Carlson uskoi sen mahdollisuuksiin löytää lukijoita myös Suomen ulkopuolelta.

Carlsonin vientistrategia oli yksinkertainen: tehdään tyylikäs esittelypaketti ja englanninkielinen käännösnäyte. Etsitään kiinnostavia kustantajia, tavataan ja kerrotaan, että tässä on ihana kirja. Yhdessä toteuttamaamme strategiaan mahtui lisäksi iloisia viinilasillisia, innokas vientipuhe amerikkalaiselle asekirjakauppiaalle ja esittäytyminen kahdesti tshekkiläisen kirjallisuuden tiedotuskeskuksen johtajalle.

Pieni kustantamo on myynyt kirjan käännösoikeudet tähän mennessä seitsemään maahan.

Samoilla Lontoon kirjamessuilla edusti suuren suomalaisen kustantamon monipäinen delegaatio. Kun kysyimme heiltä kollegiaalisia neuvoja, olutpullojen takana naurettiin. ”Voi tytöt, suomalaisen kirjan myyminen on niin vaikeaa. Ehkä Ruotsiin voi saada, hyvällä onnella...” Kustantamolla on valtavat resurssit ja loistavia kirjailijoita. Silti ulkomaanoikeudet menevät nihkeästi kaupaksi.

Kirjallisuuden viennistä puhuttaessa sanotaan aina ensimmäiseksi, miten vaikeaa se on. Siksi julkista rahaa halutaan apuun. Suomessa aloitti vähän aikaa sitten konsulttivetoinen tietokirjallisuuden vientirengas, jonka pyrkimyksenä on auttaa yrityksiä kansainvälistymään. Mukana on pieniä kustantamoja, joiden ohjelma koostuu pitkälti oppimateriaaleista. Yritykset maksavat rengasta vetävälle konsultille merkittävän summan kuussa ”brändin luomisesta” ja ”strategian hiomisesta”. Konkreettiset kulut maksetaan itse. Renkaan johto toivoo hankkeelle merkittävää tukea kauppa- ja teollisuusministeriöstä.

Kirjallisuuden viennin ihanin puoli on, että oikeasti ostopäätökset tekevät ihmiset eivät halua näpsäkkää brändiä, vaan kirjan. Jonkun, joka koskettaa ja jättää jälkiä, saa nauramaan ja itkemään. Ja että sellaisen myymiseen ei tarvita kallista strategiaa, vaan joku, joka innostuu kirjoista ja osaa kertoa sen vieraalla kielellä.

Kulttuuriviennin tuki on silti tärkeää. Mutta brändijannuihin tai vaikeuksia valittaviin delegaatioihin ei sen suuntaamisessa kannata luottaa.